torstai 16. toukokuuta 2019

Taas kuvia

16. toukokuuta: Taas kuvia

Maanantaina sain Ari Leinolta viestin, jonka mukaan minun pitää mennä Kittilän röntgeniin. Minulle on tehty rtg-kuvauslähete, koska "koko leuan kuvaa ei ole käytettävissä". No, sinne sitten torstaiaamuna menin. Piti ottaa töistä vapaatakin tämän vuoksi, tai jättää välistä yksi palaveri. Hoitajatkaan eivät oikein ymmärtäneet, miksi nyt piti kuvata, koska kuvahan otettiin jo elokuun 15. päivä viisaudenhampaiden poiston yhteydessä. Se on nyt kuitenkin otettu, ja siitä muuten näkyy hyvin tuo Ortholox, jota ei vielä elokuussa tietenkään ollut. Elokuussa otettu kuva oli kyllä minun ja röntgenhoitajan mielestä hyvä, joten miksi piti ottaa lisää?

No, ehdin tänään vielä hiihtämään, keinolumelle ensilumenladulle. Eipä ollut kovin hieno kokemus, koska baanaa ei ollut hoidettu pariin päivään, ja siinä oli ajettu moottorikelkallakin. Lumettomia kohtiakin oli. Eipä siinä, tämä oli viimeinen kerta tälle kaudelle. Nyt voi ainakin hyvällä omallatunnolla lopettaa. Minulle tuli täyteen hiihtokilometrejä 2357,54. Viime vuonna viimeinen hiihtokerta oli 8. toukokuuta, ja silloin hiihdin koko kautena 2593,82. Toissa vuonna lopetin vasta 21. toukokuuta, ja saldo oli 2779,6. Mistä tämä laskusuhdanne johtuu. Sitä voi analysoida myöhemminkin. Minulla oli suuri tavoite, että tänä kautena olisi mennyt tuo kolmentuhannen raja rikki. Ehkä ensi vuonna sitten. Tulisipa talvi hyvissä ajoin, Ei haittaa, vaikka pysyvä talvi tulisi jo syyskuussa

perjantai 10. toukokuuta 2019

Separaatiota ja sovitusta

10. toukokuuta: separaatioita ja sovitusta

Tänään kävin Rovaniemellä Oralilla jälleen. Hampaitani aletaan siis siirtää kumivedolla. Juhannusviikolla saan tämän asian järjestykseen. Kumivetoa voi käyttää muuten, mutta syödessä se pitää ottaa pois. Vaikuttaako puhumiseen, en tiedä. Toisaalta ei haittaa, koska tuolloinhan on kesäloma.

Eilen kaksi takahammastani separoitiin Kittilässä. Tämä olikin vaikeampi kuin ylähampaiden separointi. Hammasvälini ovat kuulemma siltä kohtaa tiukat. Hammashoitajat tekivät töitä ihan urakalla, välillä levätenkin. Puutikun avulla levennettiin hammasvälejä, ja sitten se lopulta onnistui. Kun tikkua alettiin asetella, sain vain kuulla, että "Tämä on varmaan vähän inhottavaa", mutta niin on sekin, kun separaatio alkaa vaikuttaa". No, onnistui se lopulta. Hampaat ja ikenet eivät edes tulleet niin kipeiksi kuin edellisillä kerroilla ylähampaiden kohdalla.Tuossa ovat separointikumit paikallaan. Näette muuten samalla nuo vinksallaan olevat ylähampaani.
'
Vähän turhaan ehdin iloita siitä, etteivät hampaani tule kipäksi separoinnista. Eivät ne illalla olleetkaan, mutta tilanne oli toinen aamulla. No, eipä kestänyt kauaa, koska aikani hammasääkärille oli 7.50. Siellä sitten soviteltiin taas joitain renkaita. Sattui kyllä, nimittäin separaatiokumien poisto ja sitten niiden renkaiden laitto. Jotain kipsihommia (kai) otettiin sen jälkeen, kun sopivat renkaat oli saatu paikalleen. 

Olen ihmetellyt, että Ortholox tuntuu toimivan oikealla puolella, muttei vasemmalla. Ilmaisin tämän huoleni, ja Ari Leino tarkisti asian. Niin se olikin, että vasempaa puolta piti vielä kiristää. Oikeaa ei pystynyt, koska se oli maksimissaan. Samalla käynnillä, pyynnöstäni, vielä lisättiin sitä stopparimassaa ylähampaisiini. Siitä on nimittäin osa kulunut pois, kuitenkin vain vähän. Muistaakseni viimeksi sanottiin, että se vaikuttaa vain kaksi viikkoa, ja sitten hampaat taas vastaavat toisiinsa. Minulla se on pysnyt kuukauden, eivätkä ne vieläkään vastanneet, vaikka osa aineesta onkin lähtenyt. Lisää sitä helmiainetta laitettiin kuitenkin varmuuden vuoksi, tai kun kerran pyysin.

Nyt sitten odottelen juhannusviikon keskiviikkoa. Sitä ennen pitää taas tehdä separointi. Voisi tehdä kaksi päivää aiemmin. Nyt oli aikaa vain vajaa vuorokausi hampaiden siirtyä, ja se varmaan teki sitä, etteivät ne metalliset renkaat kunnolla mahtuneet, vaan niitä piti tunkea, mikä taas sattui. Nyt jos saan separoinnin Kittilään, niin ehkä hoitajatkin osaavat paremmin (vaikken heitä yhtään todellakaan nytkään moiti). Ari Leino sanoi opastavansa heitä.

Jes, viikonloppu alkaa jälleen. Taidan taas hiihtää. Kilometrejä on tänä talvena kertynyt 2313,63.

Pois kuminauhojen kahleista

25.1.: pois kuminauhojen kahleista Ari Leino laittoi minulle sähköposta, että yön yli asiaa mietittyään tuli siihen tulokseen, ettei ku...