Pe 15. kesäkuuta: Paluu arkiseen lomanviettoon
Lomakaan ei aina ole vain juhlaa, vaan ihan tavallista tallaamista. Jalka oli kipeä ja aloin epäillä, että minulla olisi veritulppa. Sellainen nimittäin minulla on kerran ollut. No, tuo jalkavamma Madeiralla tuli niin nopeasti, ettei se ehkä veritulpasta johtunut. Toisaalta se saattoi juuri sellaisen aiheuttaa. Jälkimmäisellä kerralla, kun tämä kramppi tai mikä lie tuli, menin lentokoneeseen, jossa tietenkin on hyvät edellytykset moiselle. Tämän jälkeen jalka oli kipeänä monta päivää. Viikonlopuksi sopimani menot jouduin perumaan.
Jotta saisin mielenrauhan, jäin Tukholmasta tullessamme Jyväskylään, ja kävin Keski-Suomen keskussairaalassa. Enpä ole paljon siellä vieraillutkaan, vaikka 25 ensimmäistä elinvuottani asuin virallisesti Keski-Suomessa. Itse asiassa olen ollut siellä potilaana täsmälleen kerran, nimittäin silloin, kun synnyin.
Alkoi olla jo ilta. Odotin tuntikausia, ja siinä taas käytin tietokonetta ja etsin tietoa lähinnä oikomishoidosta. Nyt ainakin tiedän siitä melkoisesti. On muuten kätevä, että on tietokone aina mukana. Minä käytän läppäriä, pientä sellaista (korkeintaan 13-tuumaista). Tabletit eivät ole minun juttuni, eivätkä oikein älypuhelimetkaan. Olen siitä erikoinen kolmekymppinen, etten mielelläni käytä kosketusnäyttöjä. Minusta on ällöttävää sotkea kirkas ja puhdas näyttö sormenjäljillä. Sitä paitsi kirjoittaminen ilman fyysistä näppäimistöä tuskin onnistuu minulta joka olen kymmensormijärjestelmän vanki. Kosketusnäyttöjen kanssa lisäksi aina pelkään, että jotenkin hipaisen jostain muualta mistä pitää, ja koko laite menee outoon tilaan. Vaikka siis käytän tietokoneita ja tekniikkaa paljon, en ole hyvä viimeisimpien älylaitteiden kanssa. Tablettitietokonetta en ole koskaan omistanut (tai itse asiassa yhdestä tämänhetkisestä läppäristäni saisi näppäimistön irti, jolloin sitä voisi käyttää tablettina).
Älypuhelintakaan minulla ei virallisesti ole, mutta töiden kautta olen sellaisen käyttööni saanut. Vapaa-ajalla käytän yleensä tavallista pientä luotettavaa Nokia-peruspuhelinta. Tai ei kai se ihan peruspuhelin ole, vaan periaatteessa älypuhelin, koska onhan siinä Internet.
Keskussairaalakäynnissä ilmeni, ettei minulla ainakaan veritulppaa ole. Pääsin taksilla Äänekoskelle. Kun näitä kyytiasioita neuvottelin, sanoin meneväni Äänekoskelle. Tästä huolimatta joku kysyi minulta, pitääkö minut todella viedä Kittilään asti, kun heidän tietojensa mukaan siellä asun. Olisi ollut aika jännä matkustaa yö, 735 kilometriä. Puolisoni olisi tykännyt, jos aamusella ennen hänen töihin lähtöään olisin ilmestynyt kotimme pihaan. No, nyt kun minulla on mahdollisuus olla Keski-Suomessa, olen kyllä.
Jotta saisin mielenrauhan, jäin Tukholmasta tullessamme Jyväskylään, ja kävin Keski-Suomen keskussairaalassa. Enpä ole paljon siellä vieraillutkaan, vaikka 25 ensimmäistä elinvuottani asuin virallisesti Keski-Suomessa. Itse asiassa olen ollut siellä potilaana täsmälleen kerran, nimittäin silloin, kun synnyin.
Alkoi olla jo ilta. Odotin tuntikausia, ja siinä taas käytin tietokonetta ja etsin tietoa lähinnä oikomishoidosta. Nyt ainakin tiedän siitä melkoisesti. On muuten kätevä, että on tietokone aina mukana. Minä käytän läppäriä, pientä sellaista (korkeintaan 13-tuumaista). Tabletit eivät ole minun juttuni, eivätkä oikein älypuhelimetkaan. Olen siitä erikoinen kolmekymppinen, etten mielelläni käytä kosketusnäyttöjä. Minusta on ällöttävää sotkea kirkas ja puhdas näyttö sormenjäljillä. Sitä paitsi kirjoittaminen ilman fyysistä näppäimistöä tuskin onnistuu minulta joka olen kymmensormijärjestelmän vanki. Kosketusnäyttöjen kanssa lisäksi aina pelkään, että jotenkin hipaisen jostain muualta mistä pitää, ja koko laite menee outoon tilaan. Vaikka siis käytän tietokoneita ja tekniikkaa paljon, en ole hyvä viimeisimpien älylaitteiden kanssa. Tablettitietokonetta en ole koskaan omistanut (tai itse asiassa yhdestä tämänhetkisestä läppäristäni saisi näppäimistön irti, jolloin sitä voisi käyttää tablettina).
Älypuhelintakaan minulla ei virallisesti ole, mutta töiden kautta olen sellaisen käyttööni saanut. Vapaa-ajalla käytän yleensä tavallista pientä luotettavaa Nokia-peruspuhelinta. Tai ei kai se ihan peruspuhelin ole, vaan periaatteessa älypuhelin, koska onhan siinä Internet.Keskussairaalakäynnissä ilmeni, ettei minulla ainakaan veritulppaa ole. Pääsin taksilla Äänekoskelle. Kun näitä kyytiasioita neuvottelin, sanoin meneväni Äänekoskelle. Tästä huolimatta joku kysyi minulta, pitääkö minut todella viedä Kittilään asti, kun heidän tietojensa mukaan siellä asun. Olisi ollut aika jännä matkustaa yö, 735 kilometriä. Puolisoni olisi tykännyt, jos aamusella ennen hänen töihin lähtöään olisin ilmestynyt kotimme pihaan. No, nyt kun minulla on mahdollisuus olla Keski-Suomessa, olen kyllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti