Helsingistä

18. helmikuuta: Helsingistä

Viime aikoina on ollut kivaa Helsingin-reissu. Tuli testattua latuja sielläkin päin, ja kyllä kelpasi. Olin siellä helmikuun puolessavälissä, ja silloin olikin pohjoisessa taas niitä kovia pakkasia. Vaihteeksi oli kiva hiihdellä Helsingin leudoissa keleissä. Tutustuin Vantaan latuihin yhtenä päivänä (jäin pohjoisen junasta pois jo Tikkurilasta ja siitä sitten) ja Helsingin latuihin toisena. Alla on kuva Paloheinästä.

Puolisollani oli siis työmatka, ja pääsin hotelliin hänen siivellään. Yhden yön olimme omakustanteisesti. Voisi ottaa perinteeksi, että kävisi pääkaupunkiseudulla hiihtelemässä joka talvi.

No, Helsingin-matkaan sain ujutettua myös lääkärikäynnin. Olikin vähän spesiaalitapaus. Minulle laitettiin gynekologilla Gynefix-kierukka. Se on perinteisen kuparikierukan (joka minulla on ollut) edistyneempi muoto. Sen etuna perinteiseen verrattuna on, ettei se ilmeisesti tunnu missään tilanteessa. Näitä kierukoita ei Suomessa laita kuin muutama, joten näin Lapissa asuvana ei sellaisen saaminen ihan helppoa ole. Alkuhaastatteli tehtiin puhelimessa, ja itse laittaminen tosiaan Helsingissä. Eipä siinä mitään. Laitto sattui niin kovasti, etten halua edes muistella. Ihan kuvottavaa oli, mutta eipä se kauaa kestänyt eikä sen jälkeen ollut mitään kipua tai muuta ongelmaa

Paluumatkan Helsingisä taitoin junalla, koska olin saanut menomatkalla niin hyviä kokemuksia VR:ltä. Siitä kerroinkin edellisessä päivityksessä. Tällä kertaa tiesin hyvin, että etelän hiihtolomat alkavat juuri silloin, kun olen lähdössä, joten juna on täysi. Kaikki netistä varattavat paikat oli loppunmyyty. Soitin palvelupuhelimeen, ja pääsin lemmikkivaunuun istumapaikalle. Yllättäen vaunussa ei ollut juuri muita. Siinä sitten levittelin tavarani neljän hengen "loossiin". Tampereelle asti odotin, että kohta alkaa väkeä tulla, mutta niin ei käynyt. Sitten yritin nukkua tuoleilla, ja kyllä välillä olin lattiallakin. Siisti ja kiva vaunu oli, enkä taaskaan valita VR:N toiminnasta.

Ortholox-laite mallillaan

13. helmikuuta Ortholox-laite mallillaan

Sain siis hammaslääkäriajan Tornioon, ja kävin siellä toissapäivänä. Sain tietää mielenkiintoisia asioita. Laitteessa oleva vasemmanpuoleinen alumiinilanka saatiin väännettyä lähelle kitalakea. Nyt se on suunnilleen samalla tavalla kuin oikealla puolella eikä enää paina. 

Kojeen vasemmalla puolella oli sitä voimaa hävinnyt, joten se voisi selittää hampaiden siirtymättömyyden. Tilanne korjattiin, ja nyt pitäisi toimia. Oikealla puolella taas ortholox-kojeen jousi oli tai on ihan kohdallaan. Kun puhuin hampaiden siirtymättömyydestä, Ari Leino rauhoitteli että se kestää aikaa ja tapahtuu nykäyksittäin. Siirtymisen alussa käy niin, että rengastetut hampaat alkavat mennä taaksepäin, jolloin rako vieressä olevan hampaan välissä kasvaa. Leino koetti näitä rakoja ja tuli siihen tulokseen, että hammaslanka tähän oikeanpuoleiseen rakoon menee vähän helpommin kuin vasemmanpuoleiseen, mikä kertoisi, että orholox-koje jotenkuten on toiminut oikealla puolella. Jospa alkaisi siirtyä myös vasemmalla, joka on nyt korjattu. Vasemmallehan tarvitaan vähemmän tilaa kuin oikealle, joten se saisikin tapahtua hitaammin. Joka tapauksessa siirtyminen tuntuu tuskaisen hitaalta enkä edes osaa kuvitella, että sitä tämän laitteen avulla saisi tapahtumaan niin, että rengastetun hampaan edellä olevat hampaat matkustaisivat taaksepäin. Onneksi hammaslääkäri sanoi jotain uuttakin. Linjasta pois olevien hampaiden taakse, kitalaen puolelle, voisi laitaa palaset, jotka siirtäisivät koko hammasrivistöä taaksepäin. Ne myös estäisivät sen, että kun puren hampaat yhteen, takahampaat vastaisivat toisiinsa. Juuri niiden toisiinsa osuminen hidastuttaa siirtymistä Ehkä näin siis pitää minulle tehdä. Asia selvinnee huhtikuun kontrollikäynnillä.

Sen verran vielä tuota ortholoxia sorkittiin, että jotain tehtiin niille mainitsemilleni renkaille, jotteivät painaisin niin pahasti poskea. Jotain osaa työnnettiin syvemmälle ja hiottiinkin. Täytyy sanoa, ettei paljoa auttanut, mutta jos ne poskea painavat, niin kuin mausteisen ruoan syömisen jälkeen helposti käy, niin sitten vain päälle suojapastaa. Tärkeämpää on, että tuo kielen hankaaminen saatiin loppumaan.

Tornion-matkasta sanoisin, ettei harmita se 370 kilometrin ajaminen. Sain Pellosta Ruotsin puolelta ostettua maton, jollainen mielessään sinne juuri menikin. Keittiön matto meillä nimittäin on kihartunut päistä ja siihen meinasi kompastua. Yhden kerran, neljä vuotta sitten, sitä jo lyhensinkin, kun kääntymistä oli tapahtunut. Nyt mattoa ei ole enää oikein varaa lyhentää, joten uusi oli ostettava. Saa nähdä, mitä siitä vanhasta keksin. Jos ei muuta, niin pidän mattoa ulkona auton tuulilasin päällä, niin on talvisaikaan helpompi aamulla lähteä liikkeelle, kun ei tarvitse niin puhdistaa jäitä ja lumia. Nuo huonommat matot ovat jonnekin hävinneet tuon mieheni uuden mökin myötä.

Sitten edelliseen liittyen, Rajalla-kauppakeskuksen parkkihallissa on kätevä sulattaa auto. Kun kävin Torniossa, oli auto yli kaksi tuntia siellä lämpimässä hallissa. Suosittelen. Nyt autoni pyyhkijätkin jälleen liikkuvat. Ei siis ollut yhtään turha tämä Tornio-keikka, vaikka vasta iltayöstä sieltä kotiuduinkin.

Nyt sitten olen matkalla Helsinkiin pikkulomalle Ostin lipun Kolarin ja Helsingin väliseen yöjunaan. Makuupaikan hommasin naishytistä. Löydettyäni sänkyni ehdotti ystävällinen konduktööri, että voisin siirtyä uudemman vaunun parempaan hyttiin. Sehän sopi. Kaiken lisäksi juna on niin vajaalla käytöllä, että saan olla koko vaunussa yksin. Maksan siis makuupaikan hinnan kokonaisesta makuuhytistä. En valita yhtään. Kiitos VR. On tämä reissaaminen sitten kivaa, ja läppäri taas laulaa.

Helsingissä aion ainakin hiintää. Sanokaa minua vain hulluksi. Konduktööri siis auttoi minua siirtämään tavaran vanhasta hytistä uuteen. Sukset nähdessään hän kysyi, oliko hyvät hiihtokeliit. No, minähän en ole Lapissa matkaava hiihtoturisti. Sen sijaan on innostava ajatus hiihtää Helsingissä. Sitä ei ole tullut tehtyä aiemmin. Junani olisi perillä aamu kymmenen aikoihin, mutta minähän aion jäädä pois jo yhdeksältä Tikkurilassa. Käyn hiihtämässä Vantaalla, ennen kuin kelit lämpenevät. Toivottavasti siellä asemalla on hyvät säilytystilat ja paikat vaihtaa vaatteetLoppuviikoksi on luvattu Helsinkiin leutoa, joten taidan vaihtaa muutamaksi päiväksi juoksujkenkiin, tietenkin barefoot-tossuihin.

Tahtoo oikomishoitajalle

 5. helmikuuta: Tahtoo oikomishoitajalle

Oikomishoitaja ei ensin vastannut sähköpostiin, jossa kysyin mahdollisuutta päästä hänen vastaanotolleen aiemmin kuin silloin huhtikuuksi sovittuna aikana. No, ymmärrän hänen mahdollisen kiireensä ja työmääränsä. On sitä välillä itsellänikin, kun revitään eri suuntiin. Soitin eilen Oralille ja kysyin, onko heillä aikoja Leinolle. Vastaus on, että ei ole ennen tuota päivää, jolloin muutenkin olen tulossa.

Ilokseni Ari Leino tänään kuitenkin vastasi ja kertoi, että hän olisi paikalla Torniossa maanantaina 11. helmikuuta, illalla. Sanoi myös, että hampaiden liikkuminen on epätasaista. Ilmeisesti sitä voi tapahtua jossain vaiheessa enemmäkin. Toisaalta jousen "aktivointistoppari" on saattanut luistaa ja silloin voima on voinut hävitä. En ihmettele yhtään, vaikka se olisi luistanut. Niin paljon olen tuota kojetta kielen puolelta räplännyt, joten ihan hyvin olen sormella voinut liikauttaa stopparin pois paikaltaan.

Nyt hampaat ovat vielä vähemmän arat kuin vaikkapa viikko sitten. Esimerkiksi niitä viime bloggauksessa mainitsemiani banaanilastuja pystyn jo syömään melkein kuin rautoja ei olisikaan.

Maanantaina voisin käydä Torniossa, jos vähän otan töistä vapaata. Onhan se aika rajua jonkinmoisen työpäivän jälkeen lähteä 180 kilometrin päähän, mutta ehkä voisin käydä samalla jossain, jos ei muuta niin Tornionjoen ja Perämeren jäällä hiihtelemässä. Tai sitten shoppailen Ikeassa, tai sovin treffit jonkun kanssa. Päivä on alkanut jo pidentyä, niin ajaminen on helpompaa. Vaikkakaan, en minä pimeää pelkää eikä kaamos masenna.  Tähän liittyen, ollut upeita ilmoja. Tänään oli pakkasta 36 astetta yöllä, ja niin minä vain aamulla kahdeksan aikohin lähdin hiihtolenkille. Tämän jälkeen ajelin töihin maisemista nauttien. Minusta ihmiset yleensä pelkäävät pakkasta ja pimeyttä liikaa. Miksi keskeyttäisi normaalit tekemiset tai rajoittaisi niitä, kun vain voi pukeutua ja valaista itsensä oikein? Perusterve ihminen yleensä pystyy tekemään kovilla pakkasilla niitä asioita, joita muutenkin tekisi, mikäli vain uskaltaisi. On minullakin välillä kylmä, kun hiihdän. Joskus on vaikea arvioida, kuinka paljon pitää laittaa päälle. Mutta onko se mitenkään vakavaa, korkeintaan epämukavaa? Ei siitä mitään  seurauksia minulle ole ollut, kun lenkin jälkeen olen vain mennyt suihkuun, pukeutunut ja aloittanut päivän normaalisti. Tuntee ainakin heränneensä.

Tässä on muuten kuva Rovaniemeltä. Olen juuri palannut hiihtolenkiltä, ja pakkasta on 29 astetta. Nyt hurjimpienkin pakkasten aikana olen käynyt hiihtämässä, jopa 35 asteen lukemilla, monena monena aamuna, itse asiassa päivitttäin. 

Tarkkailua ja epätoivoa

4. helmikuuta: Tarkkailua ja epätoivoa

Tällä hetkellä on mieli maassa. Minulla on ollut Ortholox-koje kolme ja puoli viikkoa, ja mitä hampailleni on tapahtunut? Vastaus on: ei mitään. Viisi takimmaista hammasta eivät ole liikkuneet. Tällainen on tilanne ainakin oikealla puolella, josta nyt laitan kuvan.

Näette, että ylähampaat ovat jonkin verran edempänä kuin niitä vastaavat alahampaat. Vasemmalla puolella tilane on päinvastainen, mutta sielläkään ei ole tilaa tarpeeksi.

No, oikea puoli on tärkeämpi ja siellä alahampaisiin vertaamalla on helppo nähdä, ovatko ylähampaat siirtyneet. Eivät ole. En ole myöskään kokenut kipua, joka tulisi hampaiden liikkumisesta. Ne kaksi hammasta, jotka ovat "rengastettuina", ovat edelleen hieman arat, enkä pysty syömään mitään todella kovaa, esimerkiksi kuivattuja banaanilastuja. Mitään särkyä, joka johtuisi hampaiden liikkumisesta, ei ole lainkaan. No ei varmaan, koska hampaat eivät siirry.

Saatan olla liian kärsimätön. Mahdollisesti liikkumista tapahtuu jossain vaiheessa, ehkä jossain vaiheessa enemmänkin, voisin kuvitella. Laitoin eilen sähköpostia Ari Leinolle. Kerroin hänelle ensinnäkin siitä, että yksi vasemmanpuoleinen metallilanka on väärässä asennossa ja painaa kieltäni. No, asian kanssa pärjään jotenkuten, kun käytän Gishy Goo -suojapastaa. Se on kyllä kätevää. En voi sitä "syödä pois", niin kuin aiemmin käyttämääni silikonimassaa. Toiveissani olisi lanka  suorassa, niin kuin oikealla puolella on. Toinen asia oli juuri tuo hampaiden liikkumattomuus. Kysyin siis Leinolta sähköpostitse, voisinko tavata häntä aiemmin kuin tuolloin 12. huhtikuuta, jolloin minulle on varattu aika.